Äippä on viime aikoina kehunut mua kovasti. Lenkit menee nykysin tosi mukavasti, ei ole ollut tarvettä ärjyä kenellekään ohikulkijalle. Ei edes meluaville pikkupojille! Toki koirat on saanu pienet haukkumiset, mutta ei tässä nyt mihinkään täydellisyyteen pyritäkään.

Se Jouni toi mulle puruluun, pointsit sille siitä. Kai se yritti mua leppyytellä kun tsiikasin sitä edelliskerralla niin kovin tarkasti. Mä pääsin portin takaa vasta kun äijä oli turvallisesti kahvipöydässä istumassa. Siinä mä sit makoilin sen eessä ja pidin hyvin tarkkaan sitä silmällä,  että mikä se on oikein miehiään. Ja sit ku isi ei ollu ees kotona niin mä vähän pohdin et mikäs tää homman nimi nyt oikeen on.

Mä sain uuden kaulapannankin koulun alottamisen kunniaksi. Se on semmonen musta, leveä nahkaniittipanta, oikee äijien panta. Karuu! Sitä kuulemma pidetään vain erikoistilanteessa, tuo vanha rihma on nääs kaulaystävällisempi.

Mamma on taas ollu jotenkin ihmeen herkkänä. Kauheesti se on mua halinu ja pitäny hyvänä, maannu mun kyljessä kiinni. Ollaan isin kaa katottu sitä vähän pitkään. Se on välillä tommonen..sanoo et mä olen sen rakaskultamussukka. Blääh!

Mä sain viettää laatuaikaa äipän ja isin kanssa 4 päivää. Perjantaina äippä pakkas taas sen mun ikävälle menneisyydelle haisevan reppunsa, ja suuntas  matkansa arvatenkin lahden toiselle puolelle.

Illalla lähdettiin isin kanssa ulos ja mihin näkyyn me törmättiinkään lenkillä, äippä seisoi jonkun vosun kanssa kävelytiellä jotenkin anteeksipyytävän oloisena. Damn! Se siitä laatuajasta sitten... Mun oli tietenkin pakko tehä nartulle heti selväks pienellä ärinällä, että mä olen sitten se pomo. Se alistu osaansa ja ei auttanut kun asennoitua niin, että tämmönen on taas hoidossa ja se siitä.

Kotiovelle kun tultiin, joutu äippä maanitteleen Brinan sisälle. Kotona se tutki paikat varovaisesti ja sit alkoi se läähätys, ininä ja kämpässä pyöriminen. Se jatku ja jatku, kun äippä ja isi meni nukkumaan. Brina raapi jokaista ovea ja hyppi sänkyyn vähän väliä. No sinnehän meillä nelijalkaisilla ei ole asiaa. Sitten se tapahtu, isillä palo hihat. Se rupesi huutamaan mammalle ja mammahan huusi takasin. Äippä keräs peittonsa ja tyynynsä ja siirtiyi olkkarin sohvalle "nukkumaan". Makkarin se sulki portilla ettei Brina enää häirittis isiä ainakaan hyppimällä sänkyyn. Ei rauhottunut Brina edelleenkään vaan se jatko sitä samaa hulabaloota.

Seuraavana aamuna mamma kömpi sohvalta kovin väsyneen olosena ja lähti meidän kanssa ulos. Brina veti kun mikäkin, ja koko ajan mamma sit pysähteli. Sen ilme oli kovin kärsivän olonen...

Kun isi heräsi ne onneks puhu jo rauhallisesti mamman kanssa. Hei ei oo kivan semmonen huutaminen.. Isi lähti kauppaan ja palasi DAPin ja Serene- Umin kanssa ja mamma mumisi jotain hiljasta toivomusta kun se löi DAPin seinään.

Nyt Brina on ollut meillä kolme vuorokautta ja onneksi se on rauhoittunut. Mamman ilme on kyllä ollut niin onnellinen kun friidu on rauhassa makoillu paikallaan. Läähättämisen ja ininänkin se on lopettanut. Eikä mamma mene enää rystyset punasena lenkillä meijän kanssa.

Eilen otin Brinan kanssa vähän yhteen. Se otti mun rakkaan palloni suuhun ja johan mulla meni hermot. Räjähdin ja niin räjähti Brinakin... ja mamma. Sain tassun pohjaan pienen pienen reijän mistä tuli verta, tytön hammas taisi upota siihen. Ton episodin jälkeen me ollaan kyllä tultu hyvin toimeen. Mä myönnän, että ihan mukava likka se on.

Isin tyttö on kans lumonnu, unohdettu on ne levottomat ajat. :)